1-vuotias

Kerhomme täytti jo vuoden, onnea kerho!

Tein kaikille kerholaisille oman ruusun, kortin kera.

Kerhossamme vieraili lapsuudenystäväni Anu. Hän on aina harrastanut  tapahtumien dokumentointia sekä valokuvin, runoin, että tarinoin. Olen kauan ihastellut  hänen taidolla käsintekstattuja korttejaan, mutta nyt, minikerhossa piipahtaessaan, hän yllätti minikokoisilla aarteiila! Tässä löytöjäni: Maisemataulut ja herkät kortit pikkuruisine kirjekuorineen.

Niin suloinen!

Tässä esikoiseni uudessa kantokorissaan.

Eikös sitä ensimmäistä sydänkäpystä ...

...ole tapana...

...kuvata vähän joka suunnalta!?

Tämähän on hauskaa, alkaa päitä  ja raajoja löytyä ... 

...vähän joka nurkalta.

Kävin eilen Helsingissä ostoksilla ja mukaan tarttuivat nämä ihanat marmorilaatat. Ajattelin niitä ensin kylpyhuoneen nurkkaukseen, mutta kotona mokomat aivan huusivat päästä keittiöön.

Kesällä rakentamani puuhella. Honkkelijalat on taivuteltu  puhviverhon nipistimistä.

Kaappien sovittelua peräseinälle

Kun joulupukki toi hempeän teekannun, minun piti tietenkin kokeilla, onnistuisiko miniversio. Rakentelin kannujani helmen ympärille itsekovettuvasta massasta. 

Kannu maalattuna. Ruusuihin ei hätähousu ehtinyt keskittyä mielestään tarpeeksi.

Oi onnea! Kun äiti vaan askartaa, saa jauhoillakin huoletta luoda taidetta.  Ihania käpälänjälkiä!

Olisipa mukava, kun ei itsekään tarvitsisi omia taiteilujälkiä siivota, taikasauvaa vaan heilauttaisi, ja niin olisi JOKU MUU kaiken puhdistanut, ja uusi idea pääsisi valmistuksen alkuun!