maanantai 16. marraskuuta 2015

Joulukortteja

Heissan hopsan! Joulukortit ovat nyt saapuneet.
Jos jollakulla jäivät joulukortit tilaamatta sen vuoksi, että ilmoitin verkkokaupassani (www.pajusirkku.fi) täällä päässä olleen painon kanssa pulmaa, niin nyt voi korjata asian ja laittaa tilausta tulemaan.  Joulukortteja tilasin nyt neljää lajia, joissa on lapsia, enkeleitä ja tonttuja.

Otan kortteja mukaan myös tuonne ensi viikonlopun taidekahvilaan.
Sieltäpä sitten myös voi ostaa niitä suoraan.

Lupasin laittaa infoa mös taidekahvilan musiikkiesitysten ajankohdista.
Sekä lauantaina että sunnuntaina parhaaseen päiväkahviaikaan, eli noin klo14-16 saamme nauttia kuva- ja kirjallisuustaiteen lisäksi myös musisoinnista. Heikki lupasi soitella sahalla sulosäveliä lauantaina ja sunnuntaina Ester tulee sellonsa keralla meidän kahvilapäiväämme kaunistuttamaan. Molempina päivinä myös lapset laulelevat joululauluja. Ritva ja Heikki ovat luvanneet heitä vähän avustaa.

Kun asiat alkavat pikkuhiljaa järjestyä, olo on jännittynyt ja onnellinen.

Valitettavasti kuvansiirto tänne ei nyt onnistu, mutta kunhan bloggerin pulma ratkeaa, koetan laittaa jonkun kuvan korteista.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kesälomalla

Minun nukkekotihommani on ihan pihalla ja kesälomalla!
 Joudun pitämään bloggaamisessa nyt ihan kunnon tauon, kun 1:1-elämässä tapahtuu niin paljon. Kevään lattiaremontti ja ylioppilasjuhlatkin nielaisivat jo osansa siitä siunatusta vapaa-ajasta, josta olisi tarkoitus jäädä sopiva osa myös harrastamisiin. Ja hyörinä vaan jatkuu :D.

Palaan syksyllä kuvioihin, jos ei tule akuuttia asiaa aiemmin.
Rentouttavaa kesää kaikille lukijoille, ystäville ja tuttaville!

Kuvassa uutta on keväällä virkkaamani vauvan peitto
ja ihanan tuntuinen ruusukangas,
jonka ostin Minilandiasta Vihdistä.

Onnea omenapuun varjossa

lauantai 2. toukokuuta 2015

Toinen blogini

Heissan!

 Olen avannut uuden Akvarelleja-blogin, jossa esittelen vesiväriharrastustani. Lapsesta asti olen rakastanut ja harrastanut kuvamataitoa monella tavalla, mutta nyt näppini ovat siveltimessä kiinni kuin tervassa. Kun koetan pysyä poissa työpöydän äärestä, huomaan pian jalkojeni kuljettaneen minut jälleen vähän edes säätelemään sävyjä...
Käyppä kurkistamassa, mitä täällä oikein puuhataan.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nuken päitä

Nämä kuvat ovat yli vuoden vanhoja, kaikilla on kasvotkin nyt jo maalattu, monella on hiukset, ja muutamalla jopa kroppakin lähes valmis. Kuvat olivat tyystin unohtuneet, mutta kun on kuvaamisen vaiva aikonaan nähty, niin päätin ripotella päärivit tänne blogiin vielä nähtäviksi.

Aikuisia, nuoria, vauvoja ja vanhus

Paistamattomia

Kunnioitettavaa ikää

Ensimmäiset nukkekotinukkehiukset.
Minulla oli lapsena aina joko tällaiset letit
 tai sitten rinkulat, mutta aina äiti solmi
 kauniit leveät rusetit kiinnikkeiksi.



lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hauskaa Pääsiäistä!

"Ystäväni löysi mukavalta paikalta tämän pienen liikehuoneiston, ja päätti perustaa kevätkahvilan.
 Nyt istuudumme alas ja pidämme herkullisten hampurilaisten, tuoreiden munien ja teekupposten vauhdittamina suunnittelupalaverin."


"Huomasittehan uudenuutukaisen hattuni?"




tiistai 27. tammikuuta 2015

Riippapelargonioita

Kun innostus uinuu ja jää arjen jalkoihin, kukista se usein taas käynnistyy...

Pystyjä pelakuita olen muutamia tehnyt aiemmin, mutta nyt koitan kovasti saada aikaan riippaversioita.

Hempeää vaaleanpunaista




Nuput näkyvissä paremmin


Violetin pelargonian kaverina lumisade.
Kuvassa sinisempi sävy kuin livenä.

å

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulun iloa, valoa ja rauhaa kaikille blogiystäville!

                                     Terveiset seimeltä Tupasvillan takan reunalta.

Posti toi ihanan lasisen jouluaarteen.
Kiitos, Liisa rakas!