sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Tuoreita minikukkia


 Oli pakko tuoda nukkekodinkin pöytään tuoreet kukat, kun lapset keräävät lemmikeistä kimppuja kodin jokaiseen pöytään. Näitä on vielä suurempi syy kuvata ja ikuistaa, koska ne paperikannussa ovat kauniita vain hetken, (toisin kuin tekoversiot.)


Luonto Puhkeaa sellaisella vauhdilla kukkaan, että ihan hengästyttää. Illat tuoksuvat. Saisipa tämän hetken kevätkesästä jotenkin säilöttyä pussiin pahan päivän varalle!
Tervetuloa uusin jäsen, Ana Camara!



torstai 24. toukokuuta 2012

Valkeat vadit



 Tällaisia pieniä vateja rupesin väkertämään, kun kotihommat alkoivat jo puolilta päivin maistua puulta. Onneksi sain valmista kerralla ja onnistumisen takia jaksoin taas hyvällä mielellä jatkaa arkista aherrusta. Jääkaappikin siivoutui laulellen... ;D



Vielä kokeilin uutta läpikuultavaa massaa, josko saisi huurrelasisen lautasen. Vaikutelma ei ole tasainen, ja pinnassa näkyy kaikki epäpuhtaudet hyvin, mutta omalla laillaan nämä ovat mielestäni silti kivat.


Tietysti heti seuraavana päivänä myös täytettä uusiin kulhoihin...


 Ja pientä pintakäsittelyä sekä kulhoihin että rypäleisiin.


          Ja sitten auringonpaisteeseen nauttimaan!

Tervetuloa uudet lukijani: Pepi Rodriguez, Mari@-Il Cucchiaino Magico, Cockerina ja Ilona!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Onnela



Minulla on täti, joka asuu kesät ihmeellisen satupuutarhan keskellä vanhassa punaisessa mökissä. Mökki on oikea aarreaitta ja todellinen elävä arkisto. Vuosikymmenet elävät sopusoinnussa siististi rinakkain ja sitä, mistä on ehkä kirjoista lukenut tai kuvia nähnyt isovanhempienkin ajalta,
 saa oikeasti lapsetkin koskea, ja jopa usein leikkiä.
Nämä kuvat ovat viime vuoden heinäkuulta, mutta päätin tallentaa ne nyt myös tänne blogiin muidenkin ihasteltavaksi. Tätini esitteli nimittäin aiheeseen liittyvän aarteensa:

Leikkikoti ONNELAN



Upea kokonaisuus, ja kaikki paperista!

"Dokumenttini" ei olisi täydellinen, jollen lisäisi edes muutaman kukkasen tänne tätini puutarhasta:

Pelargoniat aitan seinustalla

Valkeat, uljaat ukonkellot
Mökkiherkkuja

Helokki ja harmaamalvikki

perjantai 18. toukokuuta 2012

Ruukkuruusu

Tällaisen pienen ruukkuruusun vein
 ystävälleni  onnitteluviemisiksi.

Mittatikku mukaan!
 Ruukun piti olla vanha kalkkeutunut saviruukkuu,
 mutta minusta se näyttää kuvassa ihan ruosteiselta.

Mirja S. antoi äitienpäivälahjaksi tällaisen suloistakin suloisemman
 tuoksupakkauksen. Saimme valita mieleisemme valtavasta
 sävyvalikoimasta. Tässä pakkauksessa punaisen sävyt
 olivat mielestäni hurmaavat. Kiitos vielä kerran!!!
 En voi varmaan koskaan ymmärtää sitä taidon ja kärsivällisyyden määrää,
 mitä hänen nukkekotinsa rakentamiseen on käytetty!

Vielä kuva valkovuokoista siksi, että taustalla näkyy köynnöstukiyritelmäni.
 Mikä lienee päivänsinen tapainen trumpettikukka putkahtanutkaan sen oksille...
 Idean tuollaiseen kehikkoon löysin Marjatan talosta.

Sain lainata Mirjalta ihanaa lehtireijitintä, jolla sai
leikkaamista nopeammin napsittua  lehtiä liimattavaksi.
Samaa käytin myös ruusussa.

Lätkämatseja riittää. Toisinaan niitä seuratessa ja näin
 onnellista perheyhteyttä nauttiessa syntyy muutakin
 kuin meteliä.
 Tulppaanin kukkasia tein ihan kimpuksi asti.
 Ovat kyllä hiukan haaleat väriltään, joten
 suunnittelin, että sipaisen ainakin lehtiin vähän lisäväriä. 

Uusia lukijoita on Ilmestynyt taas. Mietin, saisinkohan noita lukumääriä seuraamalla aikaiseksi syyn järjestää joskus jonkun arvonnan... ne vaan on niin kivoja. Laitanpa asian mietintämyssyyn.
Tervetuloa Omenapuu, Lidi, Miharu, Liiolii ja Sionchi, seuraamaan blogiani!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kielo

Haaveilin jo viimekeväänä kielontuoksusta Tupasvillan makuuhuoneen yöpöydälle.Tässä ovat kielot, tuoksusta en ole niinkään varma, eikä makuuhuoneessa ole vielä hyvä maata, kun ei ole valmista sänkyäkään. Kaikki aikanaan. Ikkuna-aukkokin pitäisi sahata, ennen kuin voin ruveta sisustelemaan lisää. Jotkut asiat vain siirtyvät odottelemaan otollista hetkeä, joka on ehkä siellä jossain...

Kansalliskukkamme Kielo
 Convallaria majalis
Lily of the valley

Pieni maljakko 

Olkaa lämpimästi tervetulleita lukemaan blogiani, KatiBarbara Gutierrez ja LE COFFRE D'EMILIE!
 On ihmeellistä seurata luonnon vaiheittaista heräämistä.
 Riemullista kevättä kaikille!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kulmikas kannu

Tuorein kannuni istuu metsäoksista tehdyn jakkaran päällä.
 Tuohon kaipaisi jotain komeaa ja pitkää, vaikka
 ritarinkannuksen oksia korusteeksi.

Innoituksen kannun muotoon sain paikallisen
 sisustuspuodin hyllyltä.
                           Ruokavarasto sai täydennystä:
Löysin lelulaatikon pohjalta taannoin jalallisen kupin (varmaan
 joku pääsiäismunajuttu). Olin juuri heittämässä sitä roskiin.
 kun se yllättäen näyttikin sinappipullolta .
 Tekstasin etiketin käännettyyn kuppiin ja tältä se nyt näyttää.
                           Lastenhuone sai leluja:
Meidän kylällä oli ennen ihana lelukauppa nimeltään Tingelis Tangelis.
Sieltä löysin tämän ihastuttavan pienen puujunan ja
nyt se löysi tiensä nukkekotiin.
 Juna on niin siisti ja söpö,
 etten ole raaskinut ajatellakaan maalaamista.

15-vuotias tyttäreni lahjoitti tämän auton
 nukkekotini lastenhuoneeseen.
Tuoli on viimekesäinen käsityö.

                   Tervetuloa seuraamaan blogiani, Maria, Minimariba ja Hermenegilda!