torstai 3. tammikuuta 2013

Tonttuarmeija

Ihan pakko kertoa, mitä tapahtui mökissäni ihan tuossa joulun alla.
Valtava tonttuarmeija hiipi illan hämärissä Outokummun postileimalla varustetusta paketista olohuoneemme lattian yli siistissä järjestyksessä ja suoraan Tupasvillan portaikkoa kohti. Siitäpä alkoi urakka lyhytjalkaisilla tonttu-ukoilla, kun piti kavuta kaikkiaan neljä valtavaa kiviporrasta!

 
Pienen kompuroinnin ja ähellyksen jälkeen ukkelit kiuitenkin selvisivät eteiseen huokaisemaan ja pitämään palaveria siitä, mitä olisi ohjelmassa seuraavaksi.
 Ensimmäiset kaksi pomppasivat ruokasalin pöydälle tarkistamaan, ovatko herkut oikealla mallilla.
 Kyllä kelpaa, taitaa olla iltapalakahvin jäännökset , varmaan saa maistella...
Keittiö on jo pimeänä, enpäs taida enää kahviakaan jauhaa. 
 Juostaanpa kellarille... onpas  tyhjää, ei tutkittavaa, käännyn oitis kannoillani!
 Muutamalle puutarhatontulle voisi löytyä vaikka ihan ympärivuotinen pesti. Tekemistä näyttäisi riittävän!
 Makuuhuoneessa on mielenkiintoinen asunto, mutta onpa harmittavan pieni meille.
 Yhä remontissa olevan yläkerran musiikkihuoneen divaanin pehmeys houkutteli muutamaa väsynyttä matkamiestä. Siispä testaamaan!
 Ja, tietysti lopuksi, puhelu Korvatunturille; Homma hanskassa, mutta töitä tässä talossa riittää vaikka koko partiolle!

Kiitos, Liisa hauskasta yllätyksestä!


12 kommenttia:

  1. There gets really enjoyed. Fine cozy scenes and lovely pictures. I hope you are well into 2013 and I wish you lots of creative spirit.

    Hugs
    Wyrna

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihana ja kiva kerronta :D Mineilyrikasta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  3. veo que has tenido una pequeña invasion de gnomos de navidad , que suerte poder haberlos fotografiado,ha quedado muy bonito

    besitos

    Mari

    VastaaPoista
  4. Ihania tonttuja! Ehtivät näköjään joka paikkaan. Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Tosi hauska postaus, ja ihanat tontut!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat tontut!!! Ja tarina kuvineen!!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat ja ihana tarina! Tämän näytän pojilleni:)

    VastaaPoista
  8. Suloinen tonttuarmeija ja tuo Jouluinen omanakulho on kerrassaan kaunis!

    VastaaPoista
  9. Ihastuttava tonttukatras! Ja toi puhelin on kyllä ihan täydellinen. Oikein harmittaa, etten päässyt sillä kerralla mukaan...

    VastaaPoista
  10. Blogissani on Sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  11. Hih, hauska juttu :) Blogissani on New love blog -tunnustus sinulle.

    VastaaPoista
  12. Hurmaava tonttuporukka :) kerrassaan! Ja puhelinjuttu lopussa on kyllä huikea!

    VastaaPoista